Kuinka se Sveitsin koti sitten löytyikään...

Hetken hiljaiselon jälkeen palataan helmikuun alkupuolelle vuonna 2009, jolloin pieni epätoivo alkoi iskeä, koska sopivaa asuntoa ei tuntunut millään löytyvän. Kunnes vaimo bongasi eräänä päivänä Homegatesta juuri remontoidun kolmion Wädenswilistä, Zürichjärven rannan läheisyydestä, reilut 20 km Zürichistä. Talo oli rakennettu vuonna 1900 ja se sijaitsi vain muutaman sadan metrin päästä Wädenswilin rautatieasemasta. Myös nopeat Interregio-junat pysähtyivät asemalla ja matka Zürichiin kestäisi vain 18 minuuttia.

Soitin asuntoa vuokraavalle, todella omituiselta kuulostavalle sveitsiläiselle tyypille, joka puhui saksaansa hieman naukuen. Koska vielä tuolloin olin täysi tumpelo saksankielen suhteen, jouduttiin kommunikointi käymään pääasiassa englanniksi. Ajattelin heti ensimmäisen puhelun perusteella, että tällä kaverilla ei ole välttämättä kaikki kalat katiskassa.

Sovimme näyttöajan, jonne kyseinen sankari ei olisi tulossa, vaan asunnon omistava nainen esittelisi meille kohteen. Kyseinen heebo toimi siis välittäjänä, eikä itse näin ollen omistanut asuntoa. Saavuimme näytölle ja vastassa meitä oli alle nelikymppinen, tummahiuksinen nainen, jolla oli juniorikokoisen koripallon kokoinen, isoa hattaraa muistuttava permanentti.

Asunto sen sijaan vaikutti oikein viihtyisältä, emmekä isommin panneet merkille asunnon matalaa 209 cm:n huonekorkeutta, joka myöhemmin osoittautui ongelmaksi. Asunnon kellarissa oli myös pesutupa sekä säilytystilaa. Olimme tietysti siinä uskossa, että koko eteinen ja kellarin sisäänkäynti olisi vain meidän käytössämme ja kysyinkin asiaa pariin otteeseen. Oletimme luonnollisesti että naapureille olisi oma sisäänkäyntinsä kellariin, eivätkä he näin ollen käyttäisi meidän sisäänkäyntiämme. Sekään ei tietenkään mennyt niin kuin elokuvissa...

Kohde.

Naapurusto.

Asuntohakemuksen jälkeen alkoi sitten lähempi yhteistyö puhelimessa aiemmin naukuneen välittäjän kanssa. Intuitio, johon on yleensä voinut luottaa, osoittautui valitettavan oikeaksi, sillä kyseinen asunnonvälittäjä osoittautui lopulta- miten sen nyt sanoisi poliittisesti korrektisti - kohtuullisen hankalaksi tapaukseksi, jonka kanssa diplomaattiset taidot olivat tiukilla...

Ensimmäiseksi välittäjä vaati meitä hakemaan ulosottovirastosta perintärekisteriotteet, varmistaakseen, ettei meillä ollut mitään ulosotossa. Olimme muuttaneet maahan kuukautta aikaisemmin, joten siinä ajassahan sitä ehtii velkaantumaan ja päätymään ulosmittauksen uhriksi melkein kuka tahansa. No, eipä siinä valitus auttanut, vaan rekisteriote oli haettava, jos meinasi saada katon päänsä päälle. Lisäksi välittäjä halusi suositukset molempien työnantajalta sekä nykyiseltä vuokranantajalta.

Toimitin vaadittavat yhteystiedot ja selitin, että olemme alivuokralaisina nykyisessä asunnossa ja varsinainen vuokralainen on jossakin päin Etelä-Amerikkaa. Ei auttanut. Herra oli sitten hänelle yrittänyt soittaa, muttei ollut saanut kiinni. Minun tehtäväkseni tuli ottaa vuokranantajaamme yhteys ja pyytää häntä soittamaan välittäjälle. Lisäongelmia tuli työnantajani suosituksen saamisessa. Tiedustelin, josko hän on saanut tarvittavat referenssit:

• Välittäjä: Pomonne ei soita, vaikka jätin viestin. 
• Minä: Ehkä voisitte yrittää uudelleen?
• Välittäjä: Haluatteko asunnon vai ette? Olen soittanut pomonne vastaajaan. Hänen kuuluu soittaa minulle. Vain yksi suositus puuttuu...

Sappi kiehuen marssin pomon puheille ja pyysin häntä soittamaan välittäjälle. Varoitin myös että kyseessä tuntuu olevan hieman erikoinen tapaus. Pomo soitti samantien ja tuli naureskellen kertomaan puhelusta. Välittäjä oli kysellyt kaikenlaista outoa, joka ei millään tavalla liittynyt asunnon vuokraamiseen. Tirehtööri naureskeli, että välittäjä vaikutti kyllä todella oudolta tyypiltä...

Lopultakin kaikki referenssit olivat kasassa, joten voitiin sopia asunnon luovutuksen ajankohta. Wohnungübergabe, eli suomeksi ”asunnon luovutus” oli Sveitsissä omanlaisensa perverssi seremonia, jossa kierrettiin asunto suurin piirtein suurennuslasin kanssa ja syynättiin, että yhtään koloa tai naarmua ei löydy. Jos huomautettavaa löytyi, ne tuli kirjata ylös luovutusasiakirjoihin. Muussa tapauksessa kaikki viat ja puutteet olisivat uuden vuokralaisen kontolla. Myös kaikkien kodinkoneiden toimivuus tuli luovutuksen yhteydessä varmistaa.

Välittäjän ehdottama aika asunnon luovutusta varten ei sopinut minulle, koska minulla oli samaan aikaan tärkeä asiakastapaaminen. Välittäjä kuitenkin kiukutteli kuin pikkulapsi puhelimessa, joten en voinut muuta kuin hyväksyä hänen ehdottamansa luovutusajan. Hattu kourassa menin kertomaan asiasta pomolle, joka ei tietenkään ollut tyytyväinen, että joudun poistumaan iltapäivällä ennen kuin asiakastapaaminen ehti päättyä. Onneksi sentään työnantajan puolella oltiin joustavia enkä saanut kenkää heti kättelyssä asunnonmetsästyshässäkän ansiosta.

Saavuin paikalle asunnolle sen luovutusta varten, jossa välittäjä jo minua odottelikin. Tapasin tyypin ensimmäistä kertaa kasvotusten ja ihan yhtä epämiellyttävä tyyppi oli livenä kuin puhelimessakin. Itse asunnon luovutus sujui kivuttomasti, koska asunto oli juuri remontoitu, joten huomautettavaa ei juurikaan löytynyt. Välittäjä luovutti juhlallisesti asunnon avaimet ja palasin työpaikalle, jossa asiakastapaaminen oli jo päättynyt...

Asunnonmetsästyksen kansallisia erikoisuuksia

Tällä kerralla Suomifonduessa matkustetaan jälleen ajassa taaksepäin tammi-helmikuuhun vuonna 2009 ja kuumeiseen asunnonhakuprosessiin. Suurin osa sveitsiläisistä asuu vuokralla ja erityisesti Zürichin seutua vaivaa akuutti asuntopula. Sen saimme myös omakohtaisesti kokea.

Kun oleskeluluvat oli saatu kuntoon, alkoi siis raastava asunnonhaku, koska aikaa asunnon löytämiseen oli alle kaksi kuukautta. Olin bongannut väliaikaisasuntomme homegate.ch nettisivun kautta ja kyseisen sivuston karttahakua hyödyntäen aloitimme etsinnät. Molemmat tekivät hakuja ja lähettelimme toisillemme linkkejä potentiaalisista kohteista. Tavoitteena oli löytää hyväkuntoinen asunto, jossa olisi vähintään kolme huonetta, oma piha, terassi tai vähintäänkin tilava parveke. Mielellään sellaisella sijainnilla, että molemmilla olisi kohtuullisen sujuva työmatka. Omalta osaltani asunnon sijainnilla ei ollut niin suurta merkitystä, koska konsultin työpaikka on siellä, missä on asiakasyritys. Reissuja olisi luvassa ympäri saksankielistä Keski-Eurooppaa, joten suurempi merkitys oli asunnon sijainnilla suhteessa vaimoni työpaikkaan lähellä Zürichin keskustaa.

Aluksi valitsemamme lähestymistapa osoittautui vääräksi. Lähetimme kaikkiin kiinnostaviin kohteisiin netissä olleen asuntoilmoituksen kautta vuokranantajalle sähköpostia, koska kynnys soittamiseen oli aluksi todella korkea. Yleensä asunnot olivat jo menneet vuokralle jos/kun saimme vastauksen. Varsinkin Zürichin alueella asunnot menivät monesti vuokralle ennen kuin ehdin edes lähettää sähköpostia kohteeseen. Päätimme muuttaa strategiaa ja alkaa soittamaan vuokranantajille sekä laajentaa hakualuetta Zürichin kaupungin ulkopuolelle, sillä hieman kauempana kaupungista hinnat olisivat matalampia ja kysyntä kaiken järjen mukaan olisi vähemmän rajua kuin kaupungin muurien sisäpuolella.

Kaikkien hankaluuksien jälkeen saimme kuin saimmekin ensimmäisen asuntonäytön järjestymään Zürichiin. Asunto sijaitsi Zürichin länsipuolella Frankentalissa. Kyseessä oli pikkunätti kattohuoneisto, josta maisemat olivat kohdillaan. Saavuimme ajoissa asunnon edustalle puhelimessa sopimamme ajan puitteissa.

Odottelimme talon edessä kunnes paikalle saapui vanhalla pikkuautolla ukkeli, joka esitteli itsensä asunnon omistajaksi. Ennakkoluulokorjattu ensivaikutelma ukosta oli pihi nipottajatyyppi. Kävelimme portaat ylimpään kerrokseen kapeaa portaikkoa pitkin. Pettymykseksemme huomasimme, että talossa ei ole hissiä. Asunto sijaitsi neljännessä kerroksessa ja ilman hissiä jo pelkästään arkipäiväinen liikkuminen tulisi olemaan todella urheilullista. Lisäksi portaikko oli niin kapea, että siitä tuskin saisi kannettua mitään kahvikuppia isompaa seiniä kolhimatta.

Asunto itse oli todella viihtyisä ja suomalaispitoisesta kirjahyllyn sisällöstä sekä asunnossa ylivallalla olleista Iittalan sekä Marimekon tutuista tuotteista päättelimme nokkelasti, että asunnon nykyisten vuokralaisten täytyy olla suomalaisia. Tiedustelimme asiaa ukolta, joka myönsi asian olevan juuri näin. Kehui heidän olleen todella hyviä vuokralaisia. Tästä päättelimme, että asunto olisi meidän, jos sen vaan halusimme, kiitos hyvämaineisten maanmiestemme ja –naistemme, keitä he sitten ikinä olivatkaan.

Olimme saapuneet asuntoon kengät jalassa, sillä maan tapana tuntui olevan lompsia sisälle asuntoihin riisumatta kenkiä. Perässämme tullut turkkilaisporukka sen sijaan komennettiin vuokraisännän toimesta riisumaan kenkänsä. Mielenkiintoista, että kebabstanilaisia kohdeltiin huomattavasti töykeämmin kuin suomalaisia...

Asunto miellytti meitä kyllä suuresti, mutta hissin puuttuminen ja muuton erittäin hankalaksi tekevä kapea portaikko olivat niin isoja miinuksia, suolaisen vuokran lisäksi, että päätimme jatkaa etsimistä. Kroisos Pennonen saisi siis etsiä toisen pariskunnan nyhdettäväkseen.

Välissä ehdimme tekemään viikonloppureissuja vuorille, koska asuntonäytöt olivat lähes poikkeuksetta arki-iltoina ja viikonloput jäivät asunnonmetsästyksen suhteen vapaiksi. Molempien äidit tulivat käymään Zürichissä helmikuussa, joten käytimme anoppeja viikonloppureissulla Interlakenissa ja Wengenissä, parin tunnin ajomatkan päässä Zürichistä:

Viikonloppureissun jälkeen asunnon haku jatkui kiihtyvällä tahdilla työn ohessa... Eräänä arki-iltana olimme sopineet asunnon näytön Rüschlikoniin, joka sijaitsi Zürichin lähistöllä. Olin saanut asunnon vuokranantajalta-naiselta tekstiviestin juuri ennen näyttöä, jossa hän kirjoitti saksaksi ”ich muss die Besichtigung leider stornieren”. Sanakirjaa ei ollut mukana, joten ajoimme paikalle, mutta ketään siellä ei ollut. Kävimme asunnon ovellakin kuupoilemassa, mutta vaikutti hiljaiselta.

Päätin soittaa naiselle ja kysyä, missä hän kuppasi, koska olin tarpeeksi kiireinen jo töidenkin takia. Nainen vastasi puhelimeen ja kertoi lähettäneensä minulle tekstiviestin, jossa kertoi näytön peruuntuneen viime hetkellä, sillä hän oli jo ehtinyt vuokrata asunnon! Nice! Otsasuonet poikki napsahdellen ei auttanut kuin hyväksyä tosiasiat ja palata aloitusruutuun.

Asunnonhaun lomassa ehdin sentään käydä työreissulla Saksan Kölnissä, mutta haku jatkui edelleen. Olin löytänyt pari muutakin hyvää kohdetta, joista yksi oli Bächissä Zürichjärven rannalla, Schwyzin veroedullisessa kantonissa. Isona plussana oli parveke, joka antoi suoraan Zürichjärveä kohti ja rantaan oli matkaa ehkä kymmenen metriä. Maisemat tulisivat olemaan siltä parvekkeelta todella upeat. Vuokra oli autotallin kanssa piirun verran yli 3000 frangia. Täytin kaksisivuisen asuntohakemuksen ja pari päivää myöhemmin postissa saapui vuokrasopimus. Täytin vuokrasopimuksen, mutta perusteellisen keskustelun jälkeen päätimme jättää lähettämättä sitä, koska vaimon työmatka olisi kuitenkin turhan pitkä ja vuokrakin oli budjettiimme turhan iso. 

Kölnin tuomiokirkko. Saksa.

Seuraavaksi olin yhteydessä myös Affoltern am Albisin, Zürichin kantonissa, keskustassa tilavaa kaksikerroksista asuntoa vuokraavaan henkilöön, jossa vuokralainen itse oli etsimässä seuraavaa vuokralaista. Sveitsin vuokra-asuntomarkkinat toimivat siten, että vuodessa voi vaihtaa asuntoa kolme kertaa ilman seuraamuksia. Viralliset asunnonvaihtokuukaudet olivat huhtikuu, heinäkuu ja syyskuu, mikä tarkoitti sitä, että jos halusi irtisanoa asunnon ilman, että joutui etsimään siihen itse uuden vuokralaisen, se tuli tehdä kolmea kuukautta aikaisemmin ennen virallista asunnonvaihtokuukautta. Esimerkiksi, jos halusi muuttaa asunnosta ulos syyskuun lopussa ja jättää uuden vuokralaisen etsinnän vuokranantajan huoleksi, tuli asunto irtisanoa kesäkuun lopussa. Affoltern am Albisin asuntoa vuokraava pariskunta oli irtisanonut asuntonsa väärään aikaan ja näin ollen joutuivat etsimään vuokralaista, joka muuttaisi asuntoon maaliskuun alusta. Muussa tapauksessa he joutuisivat maksamaan myös maaliskuun vuokran. Praktisch...

Ajoin eräänä arki-iltana suoraan työpaikalta Rapperswilistä Affoltern am Albisiin. Matka oli mutkainen ja mäkinen, sillä reitti meni Albis-vuoren ylitse. Ajattelin matkalla, että jo pelkästään työmatka konttorille vaatisi vähintään juhakankkusmaisia taitoja, sen verran hurjalta reitti kapealla ja mutkaisella tiellä vaikutti. Ensin mentiin viisi kilometriä ylämäkeen ja sen verran toinen mokoma jarrulevyt kirskuen alaspäin.

Itse Affoltern am Albisin kylä vaikutti viihtyisältä. Asunto sijaitsi kylän keskustassa kohtuullisen uuden näköisessä talossa. Soitin ovikelloa ja ajelin hissillä ylimpään kerrokseen. Asunto oli todella tilava ja viihtyisä ja olin välittömästi vakuuttunut. Silloin en osannut asiaa tarkemmin ajatella, mutta myöhemmin tajusin, että vieressä sijaitseva kirkontorni olisi ollut ISO miinus, sillä sveitsiläisten himo soittaa kirkonkelloja oli kyltymätön.

Jos olisin saanut päättää asian yksin, olisin varmasti vuokrannut asunnon sen kummemmin miettimättä. Vaimoni halusi kuitenkin nähdä asunnon ulkopuolelta viikonloppuna ennen kuin tekisimme päätöksiä. Sisään emme päässeet, sillä en ollut sopinut uutta näyttöaikaa silloisen vuokralaisen kanssa. 

Meren läheisyydessä koko ikänsä asunut vaimoni halusi välttämättä lähelleen vettä. Esittelin ylpeänä kylän läpi virtaavan puron, mutta se ei riittänyt, vaan lähistöllä tulisi olla vähintään järvi. Sveitsissä kun meriä ei ole, vaimoni joutuisi tyytymään pelkkään järveen. Näin ollen kylän läpi soliseva puro ei riittänyt täyttämään vedellisiä vaatimuksia. Jouduin siis ilmoittamaan vuokranantajalle, ettemme asuntoa valitettavasti voi vuokrata, vaikka olinkin jo osoittanut olevamme kiinnostunut sen vuokraamisesta.

Vaimo oli käynyt yksin Zürichissä yhdellä asuntonäytöllä, jonka oli sopinut, koska se sijaitsi kohtuullisen lähellä hänen työpaikkaansa, mutta näytöllä oli ollut enemmän porukkaa kuin Kallion leipäjonossa ja asunto itse karmea elementtibunkkeri. Haku siis jatkui, mutta aika alkoi käydä vähiin, sillä meidän tulisi olla pihalla alivuokralaiskämpästä helmikuun loppuun mennessä...

Sveitsin puolustusministeri: "Vaimoni on kodinkone."

Ennenkuin jatkan kronologisesti etenevää tarinaa viiden vuoden takaisista kokemuksista Sveitsiin saapumisen ensikuukausilta, on tarpeellista ottaa kantaa sveitsiläismediassa viime aikoina velloneeseen, kirjoittajassa myötähäpeää aiheuttaneeseen, kohuun, jonka Sveitsin entinen liittopresidentti Ueli Maurer kivikautisella möläytyksellään sai aikaan.

Nykyinen Sveitsin puolustusministeri Maurer herätti taannoin vellontaa toteamalla että hänen kotonaan ainoa yli 30 vuotta vanha kodinkone on hänen vaimonsa. Asiasta uutisoi Suomessa mm. Kauppalehti. Kyllähän tuollainen läppä äijien saunaillassa saattaa aiheuttaa hörähtelyä, mutta se ei sellaisenaan sovi ministeritasoiseen suuhun julkisesti esitettynä. Puolustusministeri itse kuittasi asian huumorina. Sveitsiläistä päivänpolitiikkaa jo useamman vuoden seuranneena en heiton vilpittömään humoristisuuteen usko. Oma tulkintani on, että herra ministeri päästi vahingossa suustaan klassisen freudilaisen lipsahduksen ja paljasti samalla, mitä naisten paikasta yhteiskunnassa todellisuudessa ajattelee.

Herra Maurer on siis Sveitsin entinen liittopresidentti ja nykyinen puolustusministeri, joka edustaa populismilla ratsastavaa Sveitsin kansanpuoluetta (SVP, saks. Schweizerische Volkspartei). Samainen SVP on kannatukseltaan Sveitsin suurin puolue. Haettaessa vertailukohtia Suomeen, SVP yhdistelee perussuomalaisten äärioikeistolaista maahanmuuttopolitiikkaa ja keskustalaisuutta läheltä liippaavaa, joskin protektionistista ja äärimmäisen EU-vastaista talouspolitiikkaa, jossa maaseutu ja kotimaisuus ovat keskiössä. Puolue on kuuluisa avoimen rasistisista maahanmuuton vastaisista kampanjoistaan ja saksalaisvastaisesta retoriikastaan. 

SVP:n  kannanotto Itä-Euroopan EU-maiden työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen.

SVP:n minareettikieltokampanja ennen kansanäänestystä asian tiimoilta.

Rikollisten ulkomaalaisten karkoitusaloite. Kuva: www.ausschaffungsinitiative.ch

Tämä menneeseen aikaan jämähtänyt maaseudun puolue on tehnyt kaikkensa, jotta kotiäitien työllistyminen kodin ulkopuolelle olisi mahdollisimman vaikeaa. Puolue vastustaa henkeen ja vereen kaikkia uudistuksia, jotka liittyvät palkkatyön ja äitiyden yhdistämiseen. Listaankin ohessa muutamia esimerkkejä, missä Sveitsi on jämähtänyt agraaritalouden aikaiseen maailmaan, etunenässään siis SVP:

1. Kolmen kuukauden äitiysloma 

Jos pienen lapsen äiti ei palaa työhönsä kolmen kuukauden äitiysloman jälkeen, työnantajalla on oikeus irtisanoa työsopimus. Yleensä näin tapahtuukin. Joissakin tapauksissa työnantaja saattaa olla niin reilu, että äitiyslomaa voidaan jatkaa kolmella kuukaudella, tosin palkka maksetaan vain sen ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta. Lyhyt äitiysloma pakottaa monet äidit jäämään vauvansa kanssa kotiin ja SVP kiittää. Suomalainen äitiysloma tuntuu täällä lähinnä utopistiselta luksukselta.

2. Päivähoito maksaa pienen omaisuuden

Suomessa valtio maksaa päivähoidosta leijonanosan. Esim. pääkaupunkiseudulla subventoimaton päivähoidon todellinen kustannus on lähemmäs 1500 euroa kuukaudessa, kun taas omavastuu jää maksimissaan 300 euroon per lapsi. Sveitsissä kuukausikustannus on oikeasti subventoimaton, koska valtio ei tue päivähoitoa kuin alimpien palkkaluokkien osalta. Yhden lapsen päivähoito maksaa alkaen noin 2000 euroa kuussa, joka keskituloisenkin on lyhentämättömänä pulitetteva, mikäli haluaa lapsensa päivähoitoon viedä. Toki Sveitsin tuloverotus on huomattavasti kevyempää kuin Suomessa, mutta silti monessa perheessä punnitaan tarkkaan, onko äidin paluu työelämään järkevää ja taloudellisesti kannattavaa. Mikäli perheessä on useampi lapsi, saa palkka olla jo kohtuullisen korkea, että työhön paluulle on taloudellisia perusteita. Kirsikkana kakun päällä on päivähoitopaikkojen rajallisuus. Pahimmillaan päivähoitopaikkaa voi joutua jonottamaan yli vuoden.

Toki Sveitsissä naisten osa-aikaisuus (2-3 työpäivää/viikko) on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa, mutta päivähoidon kustannustaso on siitäkin huolimatta monille perheille haasteellinen. Ironista tässä on tosin se, että SVP sahaa omaa oksaansa vastustamalla kotiäitien paluuta työelämään, koska useat koulutetut sveitsiläisnaiset jäävät kotiin ja työvoimapulaa pitää paikata ulkomaisella, useimmiten saksalaisella, työvoimalla.

SVP:n aloite kotiäitiyden verovähennysoikeuden puolesta. Kuva: www.svp.ch

3. Ei kouluruokailua pakollisessa esikoulussa.

Sveitsissä lapset aloittavat pakollisen esikoulun joko 4- tai 5-vuotiaana kunnasta ja syntymäkuukaudesta riippuen. Esikoulua on 4-5 päivänä viikossa, jälleen kunnasta riippuen, eikä niissä järjestetä ruokailua, vaan pikkunassikat tulevat kotiin lounaalle, jossa on siis jomman kumman vanhemmista oltava paikalla kokkaamassa. Vaihtoehtoisesti kokkauksen ja lastenvahdin virkaa hoitaa au pair tai nanny, joita Sveitsissä juuri näistä syistä johtuen on todella paljon. Sveitsiläiset käyttävät useimmiten isovanhempia lastenvahteina, mutta meillä vierastyöläisillä ei sitä vaihtoehtoa valittettavasti reilun 2000 kilometrin välimatkan takia ole repertuaarissamme, vaikka se lasten kannalta ideaalinen olisikin. 

Mielenkiintoinen esikouluun liittyvä yksityiskohta on, että esikoulusta ei voi olla pois kuin kahtena "jokeripäivänä" vuodessa, jotka on pitänyt sopia opettajan kanssa etukäteen - kirjallisena. Luvaton poissaolo on oikeasti poliisiasia ja vanhemmat joutuvat maksamaan sakkoja, mikäli nassikka on ollut luvatta pois eskarista. Sama sääntö pätee myös peruskoulun osalta.

4. Ei kouluruokailua peruskoulussa.

Peruskoulussakaan ei ole kouluruokailua Suomen tapaan. Ala-asteikäiset tulevat parin tunnin mittaisen lounastauon ajaksi kotiin syömään, jossa siis on isin, äidin, isovanhemman, au pairin tai nannyn oltava paikalla huolehtimassa ruokailusta. Joissakin harvoissa kouluissa lounas on mahdollinen, mutta se maksaa maltaita. Mielenkiinnolla odotan, nähdäänkö Sveitsissä yleistä kouluruokailua ennen vuotta 2020. Veikkaan, että tämä laiva kääntyy senkin asian suhteen liian hitaasti.

Sveitsissä on käyty keskusteluja esim. päivähoidon subvention ulottamisesta koskemaan kaikkia sekä kouluruokailun yleistämisestä. Vaikka sveitsiläisessä kulttuurissa äidin paikka yleisen mielipiteen mukaan on kotona, kärkkäimmin äitiyden ja työelämän yhdistämiseen liittyviä uudistuksia vastaan on ollut nimenomaan SVP, joka haluaa pitää kodinkoneensa jatkossakin nyrkin ja hellan välissä. Sveitsillä siis vielä riittää tasa-arvoasioiden suhteen tekemistä. 

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että puolustusministerin vaimo on nyt Sveitsin kuuluisin kodinkone.