Uudet huudit

"Lomakohteeseen" tutustuminen aloitettiin välittömästi ensimmäisen Zürichissä nukutun yön jälkeen. Ensimmäisenä aamuna verhot avattuamme meitä odotti erikoinen näky. Lettipulisonkiset partasuut patalaput päässään kumartelivat tauotta vastapäisen talon ikkunassa. Emme sentään näin juhlallista vastaanottoa olleet odottaneet, mutta nopea googlettelu paljasti mistä oli kysymys. Asuntoa etsiessämme emme tietenkään olleet tienneet, että Zürichin Wiedikonin kaupunginosa on kuuluisa lukuisista ortodoksijuutalaisistaan. Sekin tieto alkoi selviämään tämän näyn myötä. Pääsimme ikään kuin bonuksena ihailemaan kaduilla vaeltelevia, ortodoksijuutalaisille ominaisia, massiivisia karvahattuja, sekä 1800-luvulle jämähtänyttä pukeutumistyyliä lierihattuineen.

Yksi uusista naapureista.

Koska kaupunki oli viikonloppuna sumun ja pilvien peitossa, päätimme lähteä käymään vuoristossa. Suunnaksi otimme alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Flumserbergin, jonka Google tiesi olevan Zürichin "puolivirallinen" lähirinne.

Kun Zürich ui sumussa, ylempänä vuorilla yleensä paistaa aurinko. Paikalliset kutsuvat sumua nimellä Nebelmeer (suom. sumumeri) ja mereltähän se sumu ylhäältä päin katsottuna aika pitkälle näyttääkin.  Sumumeri aiheuttaa sveitsiläisten keskuudessa jopa kaamosmasennusta, koska aurinko ei pääse pitkiin aikoihin sumun läpi. No joo, kannattaisi sveitsiläisreppanoiden käydä tsekkaamassa pohjoisen Suomen auringonvalon määrä tammikuussa ja alkaa sitten kaamosmasennuksesta itkemään. Sveitsissä sentään voi ajaa vuorille aurinkoon, mutta kotikulmilla Pohjois-Suomessa ei sekään ole mahdollista, vaan mustassa säkissä on kärvisteltävä koko marraskuun ja helmikuun välinen yö. Alla oleva kuva on otettu Flumserbergiltä Zürichin sumumeren suuntaan.

Das Nebelmeer. Flumserberg.

Samassa paikassa tultiin käymään viikkoa myöhemmin, mutta eivät säät suosineet laskettelurinteissä samaan malliin, vaan aurinko pysyi pilvessä koko päivän. Huippukuntoisista Flumserbergin rinteistä huolimatta laskettelu oli pitkän tauon jälkeen melkoisen koukkupolvista touhua.

Lasketteluhommissa. Flumserberg.

Nälkähän se laskettelurinteessä tulee, joten oli aika saada murua rinnan alle. Sveitsiläiset kansallisruoat tulisivat ennen pitkää liiankin tutuiksi kaikessa suolaisuudessaan, mutta tulokkaalle maistui bratwursti sipulikastikkeella ja röstiperunoilla oikeinkin hyvin. 

Paluumatkalla Flumserbergistä pysähdyimme Weesenissä, joka on pieni kylä kauniin Walenseen (suom. Valasjärvi) rannalla. Järvessä tuskin koskaan valaita on ollut, mutta nimi on joka tapauksessa mahtipontinen. 



Kun huudit oli tulleet tutuiksi, sveitsiläinen arki alkoi virastorallilla, sillä oleskeluluvat ja muut lippulaput piti laittaa kuntoon. Siitä lisää seuraavassa...