Huomattavasti edellisyötä paremmin nukutun yön jälkeen, heräsimme tammikuun 2. päivän aamuna pirteinä. Hotelli tarjosi maittavan aamupalan, jonka jälkeen lähdimme takaisin tien päälle suuntana Sveitsin tulli Baselissa. Sveitsin rajalle olisi matkaa vielä 880 kilometriä ja siitä 84 kilometrin loppukiri Zürichiin.
Autobaanaa päästiin paahtamaan pilvisessä kelissä eikä ruuhkia isommin ollut, sillä matka Saksan halki sujui kohtuullisen jouhevasti. Ainoastaan jossakin Frankfurtin eteläpuolella oli isompaa ruuhkantynkää, koska ilmassa leijaili muutamia lumihiutaleita ja saksalaisautoijoilla ei valitettavasti ole etunaan pohjoissuomalaista talviautoilutaustaa...
Selvisimme alkuillasta Baselin tulliin, jossa meille kerrottiin, että auto on tullattava virka-ajalla klo 16 mennessä. Meillä oli tuuria matkassa, koska reilun oloinen tullivirkailija oli kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen. Koska olimme jo ennakkoon täyttäneet Sveitsin tullipaperit Suomessa, jotka olin tulostanut netistä, homma hoitui sujuvasti ilman ongelmia. Asiakaspalvelun taso Sveitsin tullissa ei missään määrin sopinut mielikuvaan, jonka olin kuulemieni kauhutarinoiden ansiosta muodostanut. Päinvastoin. Merkkiäkään 30- ja 40-luvun Saksaan viittaavasta toiminnasta en havainnut. Vaikka ensikokemus Sveitsin rajalla oli kaikin puolin positiivinen, eivät tullivirkailijat sentään tervetulotoivotuksia alkaneet esittämään. Saimme vaadittavat dokumentit yllättävän sukkelasti kasaan ja leimat papereihin, jonka jälkeen lähdimme ajamaan viimeistä erikoiskoetta kohti Zürichiä.
Autobaanaa päästiin paahtamaan pilvisessä kelissä eikä ruuhkia isommin ollut, sillä matka Saksan halki sujui kohtuullisen jouhevasti. Ainoastaan jossakin Frankfurtin eteläpuolella oli isompaa ruuhkantynkää, koska ilmassa leijaili muutamia lumihiutaleita ja saksalaisautoijoilla ei valitettavasti ole etunaan pohjoissuomalaista talviautoilutaustaa...
 |
| Die Autobahn. Deutschland. |
Selvisimme alkuillasta Baselin tulliin, jossa meille kerrottiin, että auto on tullattava virka-ajalla klo 16 mennessä. Meillä oli tuuria matkassa, koska reilun oloinen tullivirkailija oli kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen. Koska olimme jo ennakkoon täyttäneet Sveitsin tullipaperit Suomessa, jotka olin tulostanut netistä, homma hoitui sujuvasti ilman ongelmia. Asiakaspalvelun taso Sveitsin tullissa ei missään määrin sopinut mielikuvaan, jonka olin kuulemieni kauhutarinoiden ansiosta muodostanut. Päinvastoin. Merkkiäkään 30- ja 40-luvun Saksaan viittaavasta toiminnasta en havainnut. Vaikka ensikokemus Sveitsin rajalla oli kaikin puolin positiivinen, eivät tullivirkailijat sentään tervetulotoivotuksia alkaneet esittämään. Saimme vaadittavat dokumentit yllättävän sukkelasti kasaan ja leimat papereihin, jonka jälkeen lähdimme ajamaan viimeistä erikoiskoetta kohti Zürichiä.
Viimeiset kymmenet kilometrit tuntuivat järjettömän pitkiltä. Lisäksi Baselin ja Zürichin välillä olevat tunnelit tuntuivat ahtailta ja tulokkaasta ahdistavilta. Samaiset tunnelit tulisivat seuraavan parin vuoden aikana äärimmäisen tutuiksi, mutta onneksi en tiennyt sitä vielä silloin... Olimme laittaneet Saksassa löytyneen navin tulille ja syöttäneet siihen määränpäämme Edenstrassen Zürichin Wiedikonin kaupunginosassa.
Olin löytänyt meille kahden ensimmäisen kuukauden ajaksi kalustetun asunnon sveitsiläisen asuntosivuston kautta. Olin ollut yhteydessä asuntoa vuokraavaan sveitsiläiseen, joka oli asunnossa itsekin vuokralaisena kuubalaisen vaimonsa kanssa. He olivat lähdössä muutaman kuukauden mittaiselle Etelä-Amerikan kiertueelle ja halusivat vuokrata asuntonsa matkan ajaksi.
Olimme hoitaneet vuokrasopimuksen sähköpostitse ja olleet yhteydessä sen lisäksi puhelimitse. Sveitsiläisheebo oli luottanut meihin niin paljon, että oli postittanut asuntonsa vara-avaimen meille kirjattuna kirjeenä Helsinkiin, jota emme sentään olleet lähtötohinassa unohtaneet Suomeen. Joka tapuksessa, tällä kyseenalaisella peliliikkeellä downgreidasimme statuksemme kertarykäisyllä töölöläisistä asunnonomistajista zürichiläisiksi alivuokralaisiksi.
Olimme hoitaneet vuokrasopimuksen sähköpostitse ja olleet yhteydessä sen lisäksi puhelimitse. Sveitsiläisheebo oli luottanut meihin niin paljon, että oli postittanut asuntonsa vara-avaimen meille kirjattuna kirjeenä Helsinkiin, jota emme sentään olleet lähtötohinassa unohtaneet Suomeen. Joka tapuksessa, tällä kyseenalaisella peliliikkeellä downgreidasimme statuksemme kertarykäisyllä töölöläisistä asunnonomistajista zürichiläisiksi alivuokralaisiksi.
Saavuimme lopulta korttelien läpi puikkelehtien Edenstrasselle ja avainkin sopi talon ulko-oveen. Mielenkiintoista olisi ollut, jos avain ei olisi oveen istunut. Aloimme purkamaan autolastia rappukäytävään ja tunnin kestäneen urakoinnin jälkeen kaikki tavarat olivat sisällä asunnossa. Autollekin löytyi vapaa parkkipaikka kadun varresta. Olimme perillä uudessa kotikaupungissa! Oli siis perjantai-ilta, 2. tammikuuta vuonna 2009. Työt alkaisivat heti viikonlopun jälkeen 5. tammikuuta. Ensin pitäisi kuitenkin tutustua "lomakohteeseen..."
 |
| Zürich by night. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti